Mikä on ops? Kuka sen tekee? Saako siihen vaikuttaa?

Musiikkiopistossa opetusta annetaan lain ja opetussuunnitelman määräämällä tavalla. Taiteen perusopetus – jota musiikkiopistossamme annetaan – on siis koulumuoto muiden joukossa. Perusopetus ja lukio-opetus sekä ammatillinen koulutus ovat saaneet omat uuden opetussuunnitelmansa jo aiemmin, ja nyt on meidän vuoromme. Meidän musiikkiopistossamme annetaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta.

Opetushallitus antoi Taiteen perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet syyskuussa 2017. Näiden perusteiden pohjalta olemme muovaamassa PKMO:n uutta opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelmatyötä on tehty opistossamme nyt ahkerasti elokuusta alkaen. Opetussuunnitelman ja opetuksen kannalta olennaisia kysymyksiä – arvoja, toimintakulttuuria ja musiikkiopiston perustehtävää – olemme itse asiassa käsitelleet jo edellisinä lukuvuosina koko henkilöstön kanssa. Vanhempainillassa viime syksynä käsiteltiin tulevaa uudistusta yhdessä paikalle tulleiden vanhempien kanssa, ja toinen vanhempainilta järjestetään keskiviikkona 7.3. klo 19 Kouvola-talon Honka-salissa.

Oppilaat pääsevät vastaamaan opetussuunnitelmaa koskevaan kyselyyn helmikuun aikana, ja lisäksi he voivat pohtia unelmiensa musiikkiopistoa Kouvolan ja Kuusankosken toimipisteiden auloihin tulevilla ”Unelmalakanoilla” ja niihin liimattavilla unelmointilapuilla. Toivomme ahkeraa unelmointia ja mielipiteiden kertomista!

Mitä tapahtuu, kun ops uudistuu? Muuttuuko kaikki vai ei mikään?

Mikä säilyy? Soitto- ja laulutunneilla käydään kuten ennenkin. Hahmotusaineita – eli mupen tietoja ja taitoja – opiskellaan, koska ne avaavat musiikin maailmaa enemmän kuin pelkkä soittaminen ja laulaminen. Yhdessä musisoidaan niin orkestereissa, pienyhtyeissä kuin kuoroissakin.

Mikä sitten muuttuu? Tästä eteenpäin opinnot jakautuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Perusopintojen jälkeen saa niistä todistuksen, mutta ei päättötodistusta. Päättötodistuksen saa syventävien opintojen jälkeen. Syventävissä opinnoissa lähdetään entistä enemmän etsimään jokaisen oppilaan omaa muusikonpolkua: voi suuntautua solistisiin opintoihin (kuten ennenkin), mutta myös opiskella monipuolisemmin erilaisia musiikin lajeja ja tapoja tehdä musiikkia. Jos tietää perusopintojen jälkeen, että haluaisi opiskella toimittajaksi myöhemmin ja ehkä toimia kulttuuritoimittajana, opintopolku voi olla erilainen kuin sellaisella oppilaalla, joka ehkä haluaa musiikintuottajaksi tai alakoulun opettajaksi. Näitä erilaisia polkuja voi alkaa suunnitella jo perusopintojen loppupuolella, koska perusopintoihinkin sisältyy valinnaisuutta.

Opsista – kuinkas sitten käykään?

Opetuksessa korostetaan jatkossa entistäkin enemmän yhdessä tekemistä ja yhdessä oppimista. Oppilaiden omat kiinnostuksen kohteet pyritään ottamaan entistä paremmin huomioon. Myös muualla kuin musiikkiopistossa hankittua musiikkiosaamista pyritään saamaan näkyviin, ja opintojen ohjausta lisätään.

Uskon, että meille käy hyvin. Musiikkiopiston hyviä asioita – oppimista, musiikin tekemistä, yhdessä musisoimista, oman opettajan viikoittaista tapaamista ja monia muita käytänteitä – jatketaan yhä edelleen. Maustetaan lisätilkalla yhteisöllisyyttä ja omia opintopolkuja, ripotellaan sekaan uudenlaisia taitoja ja teknologian käyttämistä, kannustetaan luovuuteen säveltämisen ja improvisaation kautta. Pidetään kiinni kaikesta hyvästä ja otetaan mukaan uusia oppimisen ja musiikin tekemisen tapoja iloisesti yhdessä!

Opetussuunnitelmasta ja sen uudistamisesta saa lisää tietoa apulaisrehtorilta sekä tulevasta vanhempainillasta, jonne myös oppilaat voivat tulla mukaan. Opetussuunnitelman perusteisiin voi tutustua tästä linkistä: http://www.oph.fi/download/186920_Taiteen_perusopetuksen_laajan_oppimaaran_opetussuunnitelman_perusteet_2017.pdf

Tulkaa mukaan ops-työhön kommentoimalla, kyselemällä ja osallistumalla! Lisätietoja antaa ja kysymyksiin vastaa apulaisrehtori Johanna Hasu: [email protected] 045 265 2506

Johanna Hasu