Olen aloittanut soitto-opintoni Pohjois-Kymen musiikkiopistossa elokuussa 1978. Musiikkiopisto on ollut nykyisellään olemassa jo vuodesta 1971. Niin kauan kuin muistan, musiikkiopiston väri on ollut tumman sininen ja ilme virallinen. Vaikka musiikkiopistomaailma on muuttunut niiden vuosikymmenten aikana, jolloin olen ollut opistolainen, musiikkiopiston visuaalinen ilme on pysynyt jokseenkin samana.

Jos löysit blogini opiston Internet-sivujen kautta, huomasit luultavasti, että muutos on tapahtunut. Me musiikkiopistolaiset haluamme olla iloisia, helposti lähestyttäviä ja kertoa kaikille, että musiikki tekee ihmiselle hyvää. Teemme musiikkia iloisesti yhdessä. Tämä ei välttämättä välittynyt kotisivuiltamme aiemmin, toivomme uudistuksen tekevän näkyväksi sen, mitä koemme olevamme ja mitä haluamme vahvistaa.

Musiikkiopiston visuaalinen ilme on siis uusi, kiitos Riimuraami, ja Nina Halmetoja! Säilytimme kuitenkin myös jotain vanhaa: vanhoilta kotisivuiltamme halusimme siirtää hyväksi havaittuja asioita uusillekin sivuille.

Pyörää ei kannata keksiä uudestaan. Tuottajamme Päivi teki suuren työn uusien kotisivujen rakennetta miettiessään, ja samalla hän tutki muiden musiikkiopistojen sivuja. Sieltä lainasimme parhaita paloja esimerkiksi sivujen valikkoihin. Ja tokihan sivuissa on myös jotain sinistä: vanhan visuaalisen ilmeen tumma sininen ja uusi raikas vaaleampi.

Tervetuloa siis uusille sivuillemme! Otamme mielellämme palautetta vastaan, ja pyrimme koko ajan kehittämään sivuja käyttäjäystävällisemmiksi. Pelkkä ilmeen uudistaminen ei kuitenkaan riitä, jos teidän kokemuksenne musiikkiopistosta ei vastaa sitä. Olemme avoimia palautteellenne, ollaan yhteyksissä ja tavataan sekä musiikkiopiston käytävillä että tapahtumissamme!

 

Johanna Hasu,

apulaisrehtori