Miltä kuulostaa musiikkiopistolla syyslomalla? Hiljaisempaa toki on kuin tavallisena opetusviikkona, mutta kyllä täällä tapahtuu koko ajan.


Suurin osa opettajista ja oppilaista lomailee ansaitusti, samoin osa toimistohenkilökunnasta. Soittoa kuuluu kyllä sieltä täältä, rästitunteja ja ylimääräisiä harjoituksia on hyvä pitää päiväsaikaan, kun oppilailla on vapaata koulusta. Pianonvirittäjilläkin on rauha tehdä työtään aamusta iltaan.

Tietokoneen naputusta kuuluu useammastakin huoneesta. Alkuviikosta on valmistunut muun muassa Nenäpäiväkonsertin ohjelma – jonka pidämme kyllä vielä hetken salaisuutena! Nenäpäivän juonnot ovat lähes valmiit, Viisukuppila-yhteisön kanssa on käyty neuvotteluja valokuvien saamisesta konsertin taustalle. Keräyslippaatkin ovat saapuneet. KymiBrassin osalta suurin valmistelutyö on jo tehty, mielessämme olemme jo sijoitelleet soittajia eri puolille taloa ja lähes kuulleet korvissamme vaskimusiikin soinnin. Opiston YouTube-kanavan suunnittelu etenee myös.

046.jpg

Musiikkiopiston toimistossa yritetään elää koko ajan tulevaisuudessa. Kevään tapahtumakalenteri alkaa olla jo aika valmis. Tulossa on paljon mukavaa, perinteisten loppiais- ja äitienpäiväkonserttien lisäksi esimerkiksi hyväntekeväisyyskonsertti ystävänpäivänä sekä naistenpäivän konsertti. Ensi kevään musiikkiopistopäivä on työn alla, viime vuosista poiketen sitä vietetään ensimmäistä kertaa arkipäivänä. Koko opiston lukuvuosi näyttää olevan aika hyvin paketissa kevääseen asti.



Hyvää lomaa kaikille lomailijoille, ja muille työn iloa! Kauniita päiviä jokaiselle.


014.jpg


Johanna Hasu